speedex.jpg

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


tiimi:sandbox

Hiekkalaatikko

25.5. Aamulla totuttuun tapaan ruokkimaan poni ja kävelemään kertaalleen esteet läpi. Sitten oli edessä hevostarkastus, josta Cara pääsi hienosti läpi. Nykyään se jopa käyttäytyy ja on järkevästi esitettävissä eläinlääkärille. Laurin lähtiessä tutustumaan esteisiin vielä Benin kanssa, saimme Caralle laitettua hokit Paten avustuksella. Onni on hyvät ystävät! =)

Suojat jalkaan, valjaat päälle ja poni vaunujen eteen. Tällä kertaa onneksi lähtö A-osuudelle oli rauhallisempi kuin Ypäjällä ja muutenkin koko A-osuuden Cara toimi järkevästi eikä kuluttanut itseään kouhkaamalla ylimääräistä. Loimaan ajomaastot ovat ihania. Kunpa kotonakin olisi vastaavat treeniolosuhteet.

Tauolla eläinlääkäri ei edes mitannut pulssia, kun poni kuulemma näytti niin hyväkuntoiselta. =) Ensimmäiseltä ja toiselta esteeltä poistuttaessa Cara päätti varoittaa pienellä pukkisarjalla. Kolmannella esteellä raskas pohja yllätti ja kuski mokasi ajamalla yhden linjan väärin ja sen kunniaksi tehtiin ylimääräinen voltti. Loppua kohden meno tasaantui ja parani ja kahdelle viimeiselle esteelle teimme jo pohja-ajat. Caran paras kestävyyskoe ikinä päätyi hyväksytysti maaliin ja samalla varmistui toinen vaadittava SM-kvaali. Maalissa pääsimme eläinlääkärin tarkastuksesta heti läpi. Cara vilvoitteli tarkastusta odotellessa edellisenä päivänä koekäyttämäni loimen alla ja pulssi oli alle 60 pian maaliintulon jälkeen. Lauri lähti vielä toiselle kierrokselle Benin kyytiin. Vaihtoaikaa oli noin kaksi minuuttia eli groomini on kyllä aika kova kuntoinen, kun tuosta selvisi. Loistava tapa saada groomille lisäoppia.

Lopputuloksena oli vaativan kansallisen luokan toinen sija ja SM-kvaalit tälle ja seuraavalle kesälle :-D. Nyt meneekin kisasuunnitelmat uusiksi, jos molemmat ponit tähtäävät elokuun SM-kilpailuihin Savijärvelle. Varusteet kasaan ja nokka kohti kotia. Onneksi tallipäällikkömme oli saapunut paikan päälle auttamaan vaunujen pakkaamisessa.

hhhhhhhhhhhhhhhhhhhh
mmmmmmmmmmmmmmmmmmmm

{{youtube>EegFJuKYTfc}}
{{ youtube>EegFJuKYTfc?large}}
{{youtube>EegFJuKYTfc?small }}
tiimi/sandbox.txt · Viimeksi muutettu: 2017/10/06 17:49 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut