speedex.jpg

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


tiimi:2016:kilpailut

Kilpailut 2016

Tuleva kilpailukausi on vielä aika lailla hämärän peitossa. Kotimainen kilpailukalenteri on jo julkaistu ja pääosin kansainvälinenkin kalenteri. Kaudella 2016 poneilla ei ole arvokilpailuja. Tavoitteena on kuitenkin hankkia ensimmäinen MM-kvaalitulos vuoden 2017 MM-kilpailuita varten. Kauden tavoitteena on näyttäytyä euroopassa ja hankkia kokemusta uudesta arvokilpailuohjelmasta. Vaikeata on kuitenkin löytää kahta järkevää kilpailua, jotka onnistuisi ajamaan samalla reissulla. Muita tärkeitä tavoitteita on menestyminen SM-kilpailuissa Loimaalla elokuun lopussa. Samin kanssa pyrimme lähtemään kansainvälisiin kilpailuihin alku kesästä. Sami kilpailee kotimaassa kansallisella vaikealla tasolla sen, minkä muilta tavoitteiltaan ehtii. Kilpailusuunnitelmaa päivitetään, kun kilpailukutsuja julkaistaan. Myös Samin kauden aikainen kunto ja suoritustaso vaikuttavat lopullisiin kilpailuvalintoihin. Valjakkokilpailujen lisäksi Sami kilpailee mahdollisuuksien mukaan vaativalla tasolla kouluratsastuksessa. Bennulla on tavoitteena saada aloittettua kilpailu-ura kotimaisissa kilpailuissa ja Tessa keskittyy elämänkokemuksen hakemiseen poninäyttelyistä.


13.-15.5. Ypäjä

Ypäjällä kauden aloitti Bennu helppo C luokassa. Bennulle tämä kilpailu oli uran ensimmäinen kokonaiskilpailu valjakkoajossa ja päättyi hienosti luokkavoittoon. Sami huilasi kotona, koska seuraavalla viikolla oli edessä lähtö Liettuaan.

19.-22.5. CAI3* Bendoriai, Liettua

Liettuaan lähdimme tavoittelemaan ensimmäistä MM-kvaalitulosta vuoden 2017 ponien MM-kilpailua varten ja sen saimme. Samalla pääsimme ensimmäistä kertaa testaamaan uutta arvokilpailuohjelmaa tosi toimissa. Tulos kouluosuudelta oli 47,95 vp eli uusi ohjelma korkattiin uudella KV-ennätyksellämme! Loistavasti sujunut viikoloppu huipentui kokonaiskilpailun voittoon!

17.-19.6. SJ-talli

SJ-tallin kilpailuun lähti Sami. Hyvä vire jatkui ja tuloksena koulukokeen voitto, maratonin voitto, hyvä tarkkuussuoritus ja sillä varmistimme kokonaiskilpailun voiton hevosten ja ponien yhdistetyssä vaikeassa luokassa.

8.-10.7. CAI2* Savijärvi

Savijärvellä pääsimme Samin kanssa kolmannen kerran kokeilemaan uutta arvokilpailuohjelmaa ja saimme palautetta siitä KV-tuomareilta. Tuloksena uusi ennätys 44,73 vp ja kouluosuuden voitto. Voitto myös maratonilta ja tarkkuudesta sekä kokonaiskilpailusta. Savijärven kilpailu oli myös tavallaan esi-PM, koska seuraavan vuoden PM-kilpailut järjestetään Suomessa ja Savijärvellä.

26.-29.7. CAI2* Olustvere, Viro

Kauden kolmas kansainvälinen kilpailu Samilla oli Viron Olustvere. Mielenkiintoinen uusi kilpailupaikka meille. Kouluosuudelta tuli voitto uudella ennätyksellä 43,52 eli 72,8 %, maratonilta toinen sija ja tarkkuudesta 6 vp. Samilta loistavasti sujunut kilpailu päättyi kokonaiskilpailun voittoon!

26.-28.8. SM Loimaa

SM-kilpailuissa lähdimme tavoittelemaan menestystä Samin kanssa. Kahden epäonnistuneen SM-vuoden jälkeen tavoitteena on palata mitallikantaan ja sen teimme. Upea kausi päättyi huimaan uuteen kouluennätykseen 39,31 vp eli 75,4% ja sen siivittämänä kultamitaliin!

tiimi/2016/kilpailut.txt · Viimeksi muutettu: 2017/10/06 17:49 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut